NGC 1827: Hubblen kuva sivulta näkyvästä spiraaligalaksista Kyyhkysen tähdistössä

Spiraali sivulta katsottuna

NGC 1827 on noin 37 miljoonan valovuoden päässä. Luetteloiden mukaan se on Hubblen luokituksessa myöhäisen tyypin sauvaspiraali (tyyppi Sc), jolla on pieni keskuspullistuma ja väljästi kiertyneet haarat. Sen kiekko on kallistunut noin 85 astetta suoraan päältä nähdystä asennosta, joten galaksi näyttää noin viisi kertaa niin pitkältä kuin se on leveä. Taivaalla se on hieman yli kolmen kaariminuutin mittainen, mikä tällä etäisyydellä vastaa noin 35 000 valovuoden läpimittaa.

Sivulta nähtynä kiekosta erottuu sen profiili: tähtien valon vaalea vyö kirkkaamman keskuspullistuman ympärillä ja keskiosaa pitkin kulkeva katkonainen jono punaruskeaa pölyä ja sinisiä kasaumia. NASAn mukaan siniset kasaumat ovat paikkoja, joissa todennäköisesti syntyy uusia tähtiä. Nuoret, kuumat tähdet loistavat sinisinä, kun taas pöly imee takaa tulevaa valoa ja saa sen näyttämään punaisemmalta.

Tiesitkö?Etualan kirkkaan tähden ympärillä näkyvät neljä piikkiä ovat optinen ilmiö: tähden valo taipuu Hubblen apupeiliä kannattelevien tukien ympäri, ja siksi jokaisen kirkkaan tähden ympärille piirtyy Hubblen kuvissa sama risti.

Miksi tähtitieteilijät tutkivat galakseja sivulta

Päältäpäin otetussa kuvassa näkyy spiraalikuvio, sivulta otetussa kolmas ulottuvuus: kuinka kauas tähdet ulottuvat kiekon keskitason ylä- ja alapuolelle. Tutkimuksessa tarkasteltiin 34:ää sivulta näkyvää galaksia, ja niiden valo selittyi parhaiten kahdella komponentilla, ohuella ja paksulla kiekolla, joista paksu on noin kaksi kertaa ohutta paksumpi. Galakseissa, jotka pyörivät hitaammin kuin noin 120 km/s, paksu kiekko tuottaa lähes puolet valosta ja sisältää suurimman osan tähtien massasta. Tämä viittaa siihen, että suurin osa näiden galaksien tähdistä on vanhoja, vaikka galaksit näyttävät sinisiltä.

Myös pöly erottuu parhaiten sivulta katsottuna, varjokuvana takana olevien tähtien valoa vasten. Sivulta näkyviä kiekkoja käsitelleen tutkimuksen mukaan terävät, kapeat pölykaistat ovat yleisiä galakseissa, jotka pyörivät nopeammin kuin noin 120 km/s, mutta puuttuvat enimmäkseen hitaammista. Niissä kylmä kaasu ja pöly muodostavat paksumman ja pyörteisemmän kerroksen. NGC 1827:n kaasu pyörii noin 77 km/s:n nopeudella, ja kuvassa sen pöly on laikukasta ja katkeilevaa eikä muodosta yhtä veitsenterävää kaistaa. Tämä sopii yhteen tuon havainnon kanssa.

Sivulta näkyvän kiekon toisella puolella kaasu liikkuu lähes suoraan meitä kohti ja toisella poispäin meistä, joten mitattuja pyörimisnopeuksia tarvitsee korjata kallistuksen vuoksi vain vähän: NGC 1827:n kohdalla korjaus nostaa nopeuden arvosta 76,9 km/s vain arvoon 77,2 km/s.

Osa pienten galaksien laskentaa

Kuva on peräisin Hubblen ohjelmasta 18061, Hubble Census of Nearby Satellites, jota johtaa Michael Jones (Caltech). Ohjelman tavoitteena on laskea kaikki tiettyä rajaa kirkkaammat satelliittigalaksit 22 Linnunradan kaltaisen isäntägalaksin ympäriltä noin 32 miljoonan valovuoden säteellä meistä, yhteensä 260 satelliittia. Niistä 111:stä oli jo Hubblen kuva; loput 149 saavat kukin yhden Hubblen ratakierroksen verran havaintoaikaa. NGC 1827 on ohjelman kohdeluettelossa. Se kuuluu NGC 1808:n ryhmään. Sen etäisyysarviot, 36–37 miljoonaa valovuotta, ovat hieman suuremmat kuin kartoituksen nimellinen raja.

Pienet galaksit koettelevat malleja, jotka kuvaavat aineen kasautumista. Malleilla on usein vaikeuksia pienissä mittakaavoissa, ja vielä äskettäin ainoan täydellisen otoksen muodostivat Linnunradan ja sen lähinaapureiden satelliitit. NGC 1827 kuvattiin Hubblen Wide Field Camera 3 -kameralla kahden suodattimen läpi: F606W (leveä näkyvän valon kaista, jonka keskikohta on noin 589 nm:n kohdalla) ja F814W (lähi-infrapuna, keskikohta noin 804 nm:n kohdalla). Hubble erottaa yksittäiset tähdet, ja kahden värin avulla löydetään punaisten jättiläisten haaran kärki: vanhan tähtipopulaation kirkkaimpien punaisten jättiläisten valovoima, joka on lähes aina sama. Siitä saadaan etäisyys.

Voitko nähdä NGC 1827:n?

NGC 1827 on Kyyhkysen tähdistössä; sen rektaskensio on 5 h 10 min ja deklinaatio −37°. Noin 53. pohjoisen leveyspiirin pohjoispuolella se ei nouse koskaan horisontin yläpuolelle, joten Helsingistä (60,2° pohjoista leveyttä) sitä ei näe lainkaan. Eteläiseltä pallonpuoliskolta se on hyvin havaittavissa: korkeimmillaan se on joulukuussa keskellä yötä, ja tammi- ja helmikuussa se näkyy iltataivaalla.

Luetteloiden mukaan sen kokonaiskirkkaus on noin 13 magnitudia, ja valo jakautuu noin kolmen kaariminuutin pituiselle juovalle. Siksi se näkyy kaukoputkellakin ja pimeän taivaan alla vain himmeänä hehkuna. Pöly ja siniset tähtiä synnyttävät kasaumat tulevat esiin vasta pitkällä valotusajalla otetuissa valokuvissa.