SkyFlux

ALMAn havaintokausi 13 alkoi: hakemuksia ennätysmäärä ja uudet Band 2 -vastaanottimet

Julkaistu · Päivitetty

Valkoisia radioantenneja kuivalla ylätasangolla yöllä. Tummansininen taivas on täynnä tähtiä, ja siinä erottuu himmeä Linnunradan vyö.
ALMA-antenneja Chajnantorin ylätasangolla Pohjois-Chilessä yötaivaan alla. Jokainen antenni tallentaa avaruudesta tulevia radioaaltoja, ja keskustietokone yhdistää kaikkien antennien signaalit.A. Pérez (kokoa pienennetty) · CC BY 4.0

Chilessä toimivan ALMA-observatorion kolmastoista havaintokausi alkoi 1. lokakuuta 2026, ja kysyntä oli ennätyksellinen: tähtitieteilijät hakivat sen 12 metrin antennien pääryhmältä lähes yhdeksän kertaa niin paljon havaintoaikaa kuin sitä oli tarjolla. Lisäksi uusille Band 2 -vastaanottimille sai nyt ensimmäistä kertaa hakea havaintoaikaa yleisessä haussa.

Mikä ALMA on ja miksi se havaitsee millimetriaaltoja

ALMA (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) koostuu 66 antennista, jotka sijaitsevat Chajnantorin ylätasangolla Pohjois-Chilessä. Antennit toimivat yhdessä interferometrian avulla: jokainen niistä tallentaa saman kohteen signaalin, ja keskustietokone yhdistää tallenteet. Tuloksena on yhtä tarkka kuva kuin jos käytössä olisi yksi lautasantenni, jonka halkaisija vastaisi antennien välistä suurinta etäisyyttä. ALMAssa se on enimmillään 16 kilometriä.

ALMA havaitsee millimetri- ja alimillimetriaaltoja. Ne ovat radioaaltoja eli valoa, jota silmä ei näe. Havainnot ovat tärkeitä, koska tähdet ja planeetat syntyvät kylmissä ja pimeissä kaasu- ja pölypilvissä, jotka hehkuvat juuri näillä aallonpituuksilla. Pöly kätkee tällaiset pilvet näkyvän valon teleskoopeilta, mutta ALMAlta ei. Myös hyvin kaukaiset galaksit näkyvät tällä alueella, koska maailmankaikkeuden laajeneminen venyttää niiden säteilyn millimetrialueelle. Ilmakehä absorboi ja viivästyttää näitä aaltoja jopa 5 000 metrin korkeudessa kuivassa Atacaman autiomaassa. Siksi ALMA mittaa vesihöyryn määrän kunkin antennin näkösuunnassa ja korjaa sen vaikutuksen.

Miten havaintoaika jaetaan

ALMAn havaintoaika jaetaan vuoden mittaisiin havaintokausiin. Kausi 13 alkoi 1. lokakuuta 2026 ja päättyy 30. syyskuuta 2027. Hakemuksia sai jättää 19. maaliskuuta – 23. huhtikuuta 2026. Observatorio sai niitä 1 839, ja niissä haettiin yhteensä 37 471 tuntia 12 metrin antennien ryhmältä (12-m Array). Kumpikin luku on suurempi kuin millään aiemmalla ALMAn havaintokaudella. Nimellisesti 12 metrin ryhmällä oli tarjolla 4 300 tuntia, joten aikaa haettiin 8,7 kertaa niin paljon kuin sitä oli. Tästä suhteesta tähtitieteilijät käyttävät englanninkielistä termiä oversubscription eli ylikysyntä.

Hakemusten paremmuusjärjestys perustuu vertaisarviointiin eli siihen, että toiset tähtitieteilijät arvioivat hakemukset. Suurimpia hankkeita eli Large Program -ohjelmia koski 47 hakemusta, ja ne arvioi komitea, jossa oli 20 jäsentä ja puheenjohtaja; apuna oli 80 ulkopuolista arvioijaa. Muut hakemukset arvioi 1 216 tähtitieteilijää, jotka kirjoittivat yhteensä lähes 17 900 arviota. Sen jälkeen paremmuusjärjestys sovitettiin yhteen käytännön rajoitusten kanssa. Niitä ovat sää, vastaanottimien saatavuus, antenniryhmän kokoonpano ja kohteiden sijainti taivaalla.

Lopulta 229 hakemusta sai jommankumman kahdesta parhaasta arvosanasta, A:n tai B:n. Hyväksymisaste oli siis noin 12 %. Näille hakemuksille myönnettiin 4 257 tuntia 12 metrin ryhmältä, 2 089 tuntia 7 metrin antennien ryhmältä (7-m Array) ja 1 739 tuntia Total Power Array -ryhmältä, jonka antennit toimivat yksittäin eivätkä interferometrinä. Ensin mainittu luku jää hieman alle tarjolla olleen 4 300 tunnin, koska osa kaudella 12 arvosanan A saaneista havainnoista oli vielä kesken ja niiden odotettiin siirtyvän kaudelle 13.

Mitä uutta kausi 13 tuo

Tärkein uutuus on Band 2 eli taajuuskaista 2, jonka vastaanottimet kattavat noin 67–116 gigahertsin taajuudet. Aallonpituuksiksi muunnettuina taajuudet vastaavat noin 2,6–4,5 millimetriä. Band 2 on ALMAn kymmenestä suunnitellusta vastaanotinkaistasta viimeinen, joka on otettu käyttöön. Sillä voidaan havaita molekyylien energiatilojen muutoksia eli molekyylien lähettämiä signaaleja, joiden avulla voi jäljittää kylmää kaasua tähtienvälisessä aineessa sekä lähellä ja kaukana olevissa galakseissa. Kysyntä oli suurta: Band 2 -vastaanottimille haettiin aikaa 210 hakemuksessa, ja haetun havaintoajan perusteella kaista oli neljänneksi kysytyin. Eniten tunteja haettiin kaistoille 6 ja 7.

Kaudella alkaa myös neljä uutta Large Program -ohjelmaa. Niissä tutkitaan vanhenevien tähtien ympäristöä ja laaditaan syväkartoituksen avulla kokonaiskuva tähtien synnystä pienellä taivaan alueella, jossa näkyy kaukaisia galakseja. Ohjelmissa seurataan myös planeettoja muodostavia kiekkoja niiden varhaisimmista, vielä kaasuun ja pölyyn hautautuneista vaiheista myöhempiin ja selvitetään, miten kiinteä aine kehittyy siellä, missä planeettajärjestelmät syntyvät. Lisäksi jätettiin ennätykselliset 91 yhteishakemusta, joissa ALMAn havaintoja yhdistettäisiin James Webb -avaruusteleskoopin, yhdysvaltalaisen Very Large Array -radioteleskoopin tai ESOn Very Large Telescope -teleskoopin havaintoihin.

Suurempi muutos on vielä edessä. Wideband Sensitivity Upgrade, suomeksi laajakaistainen herkkyysparannus, vähintään kaksinkertaistaa taajuusalueen, jonka vastaanottimet tallentavat kerralla. Samalla vaihdetaan korrelaattori eli tietokone, joka yhdistää antennien signaalit. ALMA arvioi ensimmäisten vaiheiden olevan valmiina tämän vuosikymmenen loppuun mennessä, noin vuonna 2030.

Mitä voit seurata

ALMAa et voi itse suunnata taivaalle: sen havaintoaika annetaan vain tutkimushankkeille, jotka on valittu edellä kuvatussa vertaisarvioinnissa. Tuloksia voit kuitenkin seurata. Kauden 13 tärkeimmiksi luokiteltujen hankkeiden nimet, tiivistelmät ja tutkimusryhmät ovat julkisesti nähtävillä ALMA Science Portal -sivustolla. Observatorio julkaisee myös tiedotteita ja viikon kuvia, joita saa käyttää vapaasti, kun tekijä mainitaan.

Lähteet ja lisenssit

Katso se omalta taivaaltasi

Hanki se Google PlaystäEi vielä iOS:llä

Lisää uutisia

SR-1 Freedom: NASAn ydinreaktorilla toimivan aluksen on määrä viedä Marsiin kolme helikopteria

NASA rakentaa SR-1 Freedom -avaruusalusta, josta tulisi ensimmäinen alus, jonka fissioreaktori toimii Maan kiertoradan ulkopuolella. Laukaisu on suunniteltu vuoden 2028 lopulle, ja aluksen on määrä viedä Marsiin SkyFall: kolme Ingenuityn pohjalta kehitettyä helikopteria.

Avaruusmeduusa Floridan yllä: miksi CRS-35-lennon raketin pakokaasu hehkui ennen aamunkoittoa

Lokakuun 13. päivänä klo 10.33 UTC, noin 50 minuuttia ennen auringonnousua, Floridasta lähti Falcon 9 -raketti viemään rahtia kansainväliselle avaruusasemalle. Maassa oli vielä pimeää, mutta kun raketti kohosi auringonvaloon, sen pakokaasu valaistui ja levisi taivaalle hehkuvaksi ”avaruusmeduusaksi”.

Orionidit eli Halleyn komeetan pöly huipussaan 21.–22. lokakuuta — parhaiten pimeinä tunteina ennen aamunkoittoa

Joka lokakuu Maa kulkee Halleyn komeetan irrottaman pölyvirran läpi, ja hiukkaset iskeytyvät yläilmakehään 66 kilometriä sekunnissa — nopeammin kuin useimpien suurten parvien hiukkaset. Vuonna 2026 maksimi on 21. lokakuuta noin klo 18.30 UTC, ja paras yö on 21.–22. lokakuuta. Tänä vuonna taivaalla on kirkas Kuu, josta on valaistuna noin 80 prosenttia, ja se pysyy näkyvissä pitkälle yli puolenyön, joten havaitsemiseen kannattaa käyttää tunnit sen laskun ja aamuhämärän alun välissä — SkyFlux näyttää kummankin ajan sinun sijainnillesi. Alempana kerrotaan, milloin ja minne katsoa, miksi meteorit ovat niin nopeita ja pöly niin vanhaa, miksi Maa ylipäätään osuu siihen ja miten Jupiter silloin tällöin kokoaa pölyä tiheiksi säikeiksi, jotka saavat aikaan purkauksen. Lopuksi realistinen arvio: noin 9–15 meteoria tunnissa pimeän maaseututaivaan alla, ja kaupungin lähellä vähemmän.

Leonidit huipussaan 17.–18. marraskuuta — kerran lumisateen lailla satanut parvi on tänä vuonna hiljainen

Juuri ennen puoltayötä UTC-aikaa 17.–18. marraskuuta 2026 välisenä yönä Maa kulkee komeetta 55P/Tempel-Tuttlen pölyn läpi, ja leonidit ovat huipussaan. Tänä vuonna parvi jää vaatimattomaksi: ZHR on noin 15 (ZHR-luku on laskennallinen meteorimäärä tunnissa ihanteellisella taivaalla; siitä tarkemmin alempana), eikä tälle vuodelle julkaistu malli löydä yhtään pölyvanaa, joka nostaisi meteorimäärää tuntuvasti. Olosuhteet ovat silti hyvät: puoliksi valaistu Kuu laskee pohjoisessa ennen puoltayötä ja etelässä tunnin tai kaksi sen jälkeen, ja radiantti eli se piste, josta meteorit näyttävät lentävän, on korkealla aamunkoittoa edeltävinä viimeisinä pimeinä tunteina. Leonidit eivät myöskään ole mikä tahansa parvi. Ne ovat suurista parvista nopeimmat, ne tulevat Maata lähes suoraan vastaan, ja eräänä yönä vuonna 1833 ne siirsivät meteorit sääilmiöiden joukosta tähtitieteen piiriin. Tässä jutussa kerrotaan, milloin ja minne katsoa, miksi meteorit ovat niin nopeita, mitä tapahtui vuosien 1833, 1966 ja 1999 myrskyissä — ja mitä mallit sanovat seuraavasta.